Muodikkaat hammasraudat värikkäillä keraamisilla kiinnikkeillä, oikomishoito Helsingissä ja Vantaalla

Oikomishoito eli ortodontia

Oikomishoito

Teknologinen kehitys on mullistanut oikomishoidon

Suorat valkoiset hampaat järkevässä ajassa ilman poraamista tai puudutuspiikkejä? Se onnistuu. Uudet oikomismenetelmämme mahdollistavat nopeamman ja mukavamman oikomisen kuin koskaan aikaisemmin.

Käytössämme ovat moderneimmat menetelmät: lähes huomaamattomasta kalvo-oikomishoidosta (esim. Invisalign) sekä monenlaisiin hammasrautoihin, perinteisistä trendikkäisiin. Joskus oikomishoidossa höydynnetään myös irrotettavia oikomiskojeita, erityisesti lasten varhaisen vaiheen oikomishoidossa.

Voit katsoa asiakkaidemme ennen- ja jälkeen-kuvia
Hoitotuloksia-sivulta

Hoidon kulkua on kuvattu tarkemmin esimerkiksi kalvo-oikomishoidon sivullamme.

Oikomishoidon suunnitelma tietokoneen avulla

Ammatti­taidolla on väliä

Vaikka uudet teknologiat osaltaan mahdollistavat oikomisen aiempaa mukavammin, huomaamattomammin ja tehokkaammin, se ei ole vähentänyt ihmisen roolia hoidossa. Työkalut ovat lopulta vain työkaluja.

Hoidon suunnittelussa ja sen edetessä tehdään useita kriittisiä valintoja muun muassa tavoitellusta lopputuloksesta, hampaiden liikesuunnista, hampaiden muotoilusta sekä vaikeimmissa purentaongelmissa mahdollisista hampaiden poistoista. Näissä korostuvat sekä hammaslääkärin osaaminen ja kokemus että luottamus ja kommunikaatio potilaan ja hoitohenkilöstön välillä.

Henkilöstöllämme on kokemusta satojen purentaongelmien korjaamisesta ja hymyjen viimeistelystä. Kiinnitämme huomion jokaiseen yksityiskohtaan ienrajoja myöten. Esteettisiä eli suppeampia oikomishoitoja hoitavat laadukkaasti sekä yleishammaslääkärimme ja erikoishammaslääkärimme. Haastavissa esteettisissä ja purennallisissa hoidoissa on syytä kääntyä suoraan oikomishoidon asiantuntijoidemme puoleen.

Lasten ja nuorten oikomishoidon erityispiirteistä voi lukea täältä.

Ota ensimmäinen askel

Ensimmäinen askel oikomishoidossa on konsultaatiokäynti. Konsultaatio ei velvoita varsinaisen hoidon aloittamiseen. Ajan voi varata online-varauskalenteristamme.

Oikomiskonsultaatiot ovat maksuttomia valtaosalla yleishammaslääkäreistämme. Erikoishammaslääkäreiden konsultaatiot ovat maksullisia (79 €).

Lasten ja nuorten oikomishoitoa varten sekä vaativammissa purentaongelmissa suosittelemme varaamaan konsultaation suoraan oikomishoidon asiantuntijoille.

Erikoishammaslääkärimme Iiro Koski ja Anna Iivari ovat hoitaneet onnistuneesti myös lukuisia haastavia oikomishoidon tapauksia – niin lapsia ja nuoria kuin aikuisiakin. Purentavirheet, ahtaus tai esteettinen haitta ovat kaikki korjattavissa Annan ja Iiron käsissä. Angie Lehtikari on työskennellyt 20 vuotta oikomishoidon parissa, kouluttanut oikomishoitoa sekä ohjannut tai konsultoinut yli 2000 tapausta. Hammaslääkärinä hän on oikonut kaikenikäisten hampaita, myös nuorten ja varhaisnuorten. Angie palvelee myös englanniksi, espanjaksi ja portugaliksi.

Konsultaation voi toteuttaa myös etänä Facetimen tai Skypen kautta. Varaa etukonsultaatio toimistostamme soittamalla numeroon: 010 323 3963.

Konsultaation avulla saadaan alustava arvio tilanteesta pitkänkin välimatkan päästä ja hoitojaksot voidaan suunnitella aikataulujesi mukaan.

Oikomishoitojen kustannukset ovat yksilölliset ja määrittyvät konsultaatiokäynnillä.

Meillä on myös käytössä rahoitusvaihtoehtoja, jolloin voit saada ensimmäiset 12 kuukautta korotonta maksuaikaa!

Oikomishoito

Oikomishoidon suunnitelma tietokoneen avulla

Oikomishoidosta yleisesti

Oikomisasiantuntijamme hallitsevat useita menetelmiä näkymättömästä kalvo-oikomisesta moderneihin hammasrautoihin. Räätälöimme hoito-ohjelman juuri sinulle.

Lue lisää

Hammasraudat hampaiden värisillä keraamisilla kiinnikkeillä Helsingissä ja Vantaalla

Hammasraudat

Hammasraudat ovat perinteinen, mutta tehokas menetelmä, joka tarjoaa paljon yksilöintimahdollisuuksia. Erityisesti nuorten keskuudessa hammasraudat ovat taas muodissa.

Lue lisää

Oikomiskalvot hammasmallin kanssa

Kalvo-oikomishoito

Moderni, mukavampi ja huomaamaton oikomishoito ilman rautoja. Olemme tehneet satoja onnistuneita kalvo-oikomisia. Yleishammaslääkäreillä oikomiskonsultaatio on maksuton.

Lue lisää

Invisalign-oikomiskalvot Invisalign-säilytysrasiassa

Invisalign

Invisalign on kalvo-oikomisratkaisuista tunnetuimpia. Täältä löydät Invisalignista kattavan tietopaketin!

Lue lisää

Ajoissa tehty lasten oikomishoito tuottaa kestävää iloa koko perheelle. Varaa oikomishoidon konsultaatio Helsingissä tai Vantaalla

Lasten ja nuorten oikomishoito

Oikomishoito on usein tehokkaampaa ja nopeampaa kasvuiässä, jolloin myös leukojen kasvua voidaan vielä ohjata. Hoito vaatii kuitenkin erityistä osaamista.

Lue lisää

Hammasraudat lapsille Helsingissä tai Vantaalla

Retentiolangat ja -kalvot

Onko retentiolanka irronnut tai tarvitseeko muualla tehty oikomishoito jatkotoimenpiteitä? Palvelemme kaikissa oikomiseen liittyvissä tarpeissa. Meillä tehdyissä oikomishoidoissa retentio kuuluu kokonaishintaan.

Varaa 30 min vastaanottoaika

Kokemuksia oikomishoidosta Ebeling Hammaslääkäreillä

 

 

Very professional and expert on Invisalign [orthodontic] treatment, Dr. Angie makes every visitation a positive experience with her friendliness. Thanks for her patience and attention...
Customer feedback, 2024
Angie on tehnyt mun oikomishoidon. Koko prosessi on ollut helppo ja sujuva. Lopputulos MIELETÖN! Myös Petterin työ implantin asentamisessa on ollut timanttinen!
Google-arvio, 2026
Ihanaa palvelua ja osaavaa hoitoa joka kerta! Ollaan suositeltu kaikille tutuille 🙂
Asiakaspalaute, 2024
Angie Lehtikarin vastaanotolle aina kiva tulla! Teki oikomiseni täydellisesti, huolellinen työssään 🙂 Selitti aina uudestaan jos en jotain ymmärtänyt🤝😌 …
Google-arvio, 2026
Käynti hammaslääkäri Lehtikarin vastaanotolla on aina miellyttävä kokemus. Ammattitaito, osaaminen ja kokemus näkyy kaikessa tekemisessä. Parasta kalvo-oikomishoitoa Suomessa!
Google-arvio, 2024
I used Angie Lehtikari’s Invisalign services. Angie is an excellent professional. She held my hand through the process and was kind and supportive since I...
Google review, 2025
Anna tietää omalta erikoisalaltaan kaiken. Potilas on hyvissä käsissä, suosittelen lämpimästi.
Asiakaspalaute, 2024
I found Ebeling centre for a recommendation to continue my orthodontic treatment. I couldn’t have found a better place, full of kind and professionals people,...
Google review, 2025
Thank you for all the time and effort you have spent in making my teeth perfect. I am very grateful. Thank you so much!
Customer feedback, 2024
Kävin Invisalign-oikomishoidossa Angie Lehtikarilla, ja koko prosessi sujui erinomaisesti alusta loppuun. Hoitoa jatkettiin huolellisesti, kunnes saavutettiin paras mahdollinen lopputulos. Lopuksi hampaisiin tehtiin luonnollisen näköiset muovitäydennykset...
Google-arvio, 2025
Lääkäri oli todella ystävällinen ja osaava. Käynti oli kaikin puolin miellyttävä ja siitä jäi positiivinen fiilis. Lääkäri kertoi myös selkeästi sen kuinka edetään ja oli...
Asiakaspalaute, 2024
Great expertise and care.
Anonymous customer feedback, 2024
Käynti hammaslääkäri Lehtikarin vastaanotolla on aina miellyttävä kokemus. Ammattitaito, osaaminen ja kokemus näkyy kaikessa tekemisessä. Parasta kalvo-oikomishoitoa Suomessa!
Google-arvio, 2024
Good explanations provided to the customer (reasons for every step of the treatment), results according to expectations regarding Invisalign.
Customer feedback, 2023
Todella loistava palvelu ja toiminta.
Asiakaspalaute, 2024
Angie on erittäin ammattitaitoinen ja todella mukava ihminen.
Asiakaspalaute, 2024
Sain parasta palvelua mitä olen koskaan saanut mistään… Olga, Angie ja Kaisa osoittivat minulle mitä on aito asiakaspalvelu sekä ammattitaito. Ystävällisesti sekä kärsivällisesti selittivät kaiken...
Google-arvio, 2021
Kiitos paljon uusista, hienoista hampaista!
Asiakaspalaute, 2023
The care I received for my Invisalign treatment was outstanding. The team was consistently welcoming and professional. Dr. Angie clearly explained the entire process, which...
Asiakaspalaute, 2025
Ihan huippu! Parempi lopputulos kuin olisin ikinä odottanut.
Asiakaspalaute, 2023

Katso ennen ja jälkeen

Hoitotuloksia

Asiakaskokemukset ja hoitotulokset, kuva Soinnusta, pysty

Sointu

oikomishoito, laminaatit

Soinnun puuttuvien sivuetuhampaiden aiheuttamaa epäsymmetriaa lähdettiin korjaamaan kalvo-oikomisen ja laminaattien yhdistelmällä. Kalvo-oikomishoito on huomaamaton tapa oikoa hampaita ja Soinnun hoito kesti noin 12 kuukautta. Hampaiden pinnalle asetetut laminaatit ovat ultraohuet: tämän vuoksi hampaita hiottiin mahdollisimman vähän.

Katso lisää

Jarkko

Kuuden kuukauden mittainen kalvo-oikominen viimeisteltiin vielä etuhampaiden esteettisillä muoveilla. ”Voin suositella Ebelingiä, ehdottomasti”.

Katso lisää

Asiakaskokemukset ja hoitotulokset, kuva Tomista, pysty

Tomi

Tomi toivoi hoidolta estetiikan ja toiminallisuuden parantamista. Hoito koostui kalvo-oikomisesta, aiemman keraamisen sillan uusimisesta, kuuden yläetuhampaan korjaamisesta keraamisilla kruunuilla ja kahden hampaan korvaamisesta hammasimplanttikruunuilla. Hoito kesti kokonaisuudessaan noin 12 kuukautta.

Katso lisää

Janni hammashoitotuloksia oikomishoito profiilikuva

Janni

oikomishoito

“Hoito on ollut alusta asti selkeää ja tehty asiakkaalle helpoksi. Kun tarkastuksia on ollut tasasesti ja usein niin luotto on kova lääkäriin ja oikomishoito etenee näin varmasti oikein.”

Katso lisää

Dana hammashoitotuloksia oikomishoito profiilikuva

Dana

Asiakkaan omien sanojen mukaan onnistuneen hoidon ansiosta hammashoitopelosta on enää jäljellä ”hippusen verran” ja hän tekisi koko projektin uudestaan, jos pitäisi, koska lopputulos oli todellakin kaiken sen arvoinen!

Katso lisää

Asiakaskokemukset ja hoitotulokset, kuva Katariinasta, pysty

Katariina

“Muualla tehdyn arvion mukaan lopputulos olisi vaatinut pysyvät raudat useammaksi vuodeksi, hampaiden poistoja ja epävarman lopputuloksen sekä ainakin kaksinkertaisen budjetin. Invisalignilla edistyminen oli jokapäiväistä, vaivatonta ja muut tuskin huomasivat, että hoito on käynnissä! Lopputulokseen päästiin nopeammin kuin alkuun suunniteltiin.”

Katso lisää

Ville hammashoitotuloksia oikomishoito profiilikuva

Ville

”Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen, ja oikeastaan koko noin vuoden hoitojakso meni sekä nopeasti että kivuttomasti! Nyt on helppo hymyillä”

Katso lisää

Matti hammashoitotuloksia hammaskruunut profiilikuva

Matti

Matti oli kärsinyt vuosia hampaiden narskuttelusta, jonka seurauksena hampaat olivat lyhentyneet ja lohkeilleet ja hampaita oli jouduttu poistamaan. Asiakkaan kulunut purenta palautettiin ennalleen 22 keraamisella kruunulla ja 4 implantilla.

Katso lisää

Nicke Nicklas Lignell hammashoitotuloksia hammaskruunut profiilikuva

Nicke

”Sain uuden hymyn ja uudet hampaat! Eikä laadukas ja ystävällinen palvelu ole koskaan pahitteeksi kun taistelee omien terveyshuoliensa kanssa.”

Katso lisää

Asiakaskokemukset ja hoitotulokset, kuva Juhosta, pysty

Juho

“Invisalign-oikomishoito tuntui helpolta vaihtoehdolta, koska työskentelen asiakaspalvelutyössä. Myöskään hoidon kustannukset eivät tuntuneet liian suurelta, kun tätä ajattelee loppuelämän investointina.”

Katso lisää

Jarmo hammashoitotuloksia hammaskruunut profiilikuva

Jarmo

Jarmolla on erittäin voimakas purenta ja vuosien saatossa hampaat olivat kuluneet huomattavasti ja joitakin hampaita oli jouduttu poistamaan niiden haljettua.

Katso lisää

Linda hammashoitotuloksia oikomishoito ja kerrostusmuovit profiilikuva

Linda

Lindalle tehtiin 11 kuukautta kestänyt oikomishoito Invisalign-oikomiskalvoilla. Hoidon jälkeen hampaiden kärjet viimeisteltiin esteettisillä muovitäytteillä.

Katso lisää

Anette hammashoitotuloksia oikomishoito profiilikuva

Anette

“Ebelingeillä oikomisen aloittamiseen oli matala kynnys maksuttoman hoitoarvion ansiosta. … Kalvojen käyttöön tottui nopeasti. Vaikutus itsetuntoon on ollut todella suuri!”

Katso lisää

Oikomishoito – usein kysyttyjä kysymyksiä

Kyllä. Oikomishoito maksetaan tavallisesti useammassa erässä hoidon aikana. Jos haluat lisää maksuaikaa, on meillä vaihtoehtona myös pidempi osamaksuaikataulu Resursbankin kautta.

Kelan suorakorvausta hoidosta ei saa. Kela-korvauksia saa yksityisellä puolella tehtävästä oikomishoidosta vain harvoissa poikkeustapauksissa, ja sitä on mahdollista hakea jälkikäteen Kelasta. Tällöinkin Kela-korvausten osuus suuremmissa hammashoitokokonaisuuksissa on suhteellisen pieni.

Kun hampaisiin ei enää kohdistu oikomiskojeiden suoristavia voimia, niillä on taipumus alkaa pikkuhiljaa kääntyä kohti alkuperäistä asentoaan. Tämän vuoksi oikomishoidon jälkeen käytetään retentiota eli ylläpitohoitoa, jotta hampaat eivät siirtyisi takaisin alkuperäiseen asentoon. Tämä tarkoittaa yleensä hampaiden sisäpintaan kiinnitettävää retentiolankaa, yöllä käytettäviä retentiokalvoja tai molempia.

Lasten ensimmäinen purennan arvio tehdään usein jo varhaisessa kouluiässä, mutta oikomishoito voidaan aloittaa myös myöhemmin nuoruudessa tai aikuisena. Sopiva ajankohta riippuu purennan kehityksestä ja hoidon tavoitteista. Kun oikomishoidolle on havaittu selkeä tarve, oikominen aiemmin ja varsinkin leukojen vielä kasvaessa on yleensä nopeampaa ja tehokkaampaa. Kasvun huomiointi hoidossa vaatii kuitenkin toteuttavalta hammaslääkäriltä erityistä osaamista.

Kyllä, vain näkyviin etuhampaisiin kohdistuva oikomishoito on yleistä, varsinkin pienemmissä, pääosin esteettisissä oikomishoidoissa. Myös tällöin purennan toiminta täytyy kuitenkin huomioida huolellisesti kokonaisuutena.

Oikomishoidolla voidaan korjata esimerkiksi hampaiden ahtautta, rakoja, vinoa asentoa sekä purentavirheitä kuten ristipurentaa, avopurentaa ja ylipurentaa. Oikominen voi parantaa sekä hymyn estetiikkaa että purennan toimintaa.

Oikomishoidossa tehdään useita yksilöllisiä ratkaisuja, jotka vaikuttavat sekä lopputuloksen estetiikkaan että purennan toimintaan. Hoidon etenemistä on tärkeää seurata säännöllisesti ja usein oikomishoidon suunnitelmaan joudutaan tekemään muutoksia hoidon aikana, jos esimerkiksi hampaat eivät liikukaan täysin ennalta odotetulla tavalla. Teknologia auttaa suunnittelussa ja seurannassa sekä tarjoaa uudenlaisia menetelmiä, mutta onnistunut lopputulos perustuu edelleen hammaslääkärin osaamiseen, kokemukseen ja huolelliseen seurantaan.

Kyllä. Oikomishoito sopii hyvin myös aikuisille, ja suuri osa oikomishoidon potilaista on nykyään aikuisia. Modernit menetelmät, kuten kalvo-oikominen ja huomaamattomat hammasraudat, ovat tehneet hoidosta aiempaa mukavampaa ja esteettisempää.

Varsinkin kevyet esteettiset oikomishoidot voi kokenut yleishammaslääkäri toteuttaa erittäin laadukkaasti ja yksityiskohdat huomioiden. Vaativammissa purentaongelmissa sekä lasten oikomishoidoissa kannattaa hakeutua suoraan oikomishoidon erikoishammaslääkärille, jolla on kokemusta monimutkaisemmista hoidoista. Varsinkin jos tavoitteesi ovat suurelta osin esteettisiä, voi olla hyödyllistä tutustua useamman hammaslääkärin hoitotuloskuviin. Näitä löytyy esimerkiksi Hoitotulokset-sivultamme sekä Ebeling Hammaslääkäreiden Instagram -kanavalta. Kaikki Ebelingillä oikomista tekevät hammaslääkärit ovat osaavia ja kokeneita. Mikäli oikomishoidon konsultaatiossa käy ilmi, että tapauksesi haastavuus ylittää kyseisen hammaslääkärin osaamistason, saat lähetteen asiantuntijalle, jolla on sinun tarpeisiisi sopivampi osaaminen.

Oikomishoidon kesto riippuu tilanteen vaikeusasteesta ja valitusta hoitomenetelmästä. Kevyissä esteettisissä korjauksissa hoito voi kestää noin 3-9 kuukautta, kun taas vaativammat purentahoidot kestävät usein 1–3 vuotta.

Oikomishoito ei yleensä varsinaisesti satu, mutta hampaissa voi tuntua painetta tai arkuutta erityisesti hoidon alkuvaiheessa, kun braketteja kiristetään tai kun vaihdetaan uusiin kalvoihin. Tuntemukset ovat yleensä ohimeneviä.

Invisalign on tunnetuin kalvo-oikomishoitojen tuotemerkki. Kalvo-oikominen tarkoittaa yleisesti läpinäkyvillä oikomiskalvoilla tehtävää hoitoa.

Kyllä. Oikomishoidolla voidaan helpottaa purentaongelmia, vähentää hampaiden epätasaista kulumista, kiputiloja ja joskus helpottaa myös leukojen kuormitusta. Esteettinen hyöty on usein vain hoidon sivutuote.

Joskus kyllä, mutta ei läheskään aina. Hampaiden poistoja harkitaan yleensä vain silloin, kun hampaistossa on merkittävä ahtaus, erityisen paha asentovirhe, puhkeamaton hammas  tai purennan korjaaminen muuten olisi vaikeaa. Hoitosuunnitelma tehdään aina yksilöllisesti.

Purennan korjaaminen voi vähentää hampaiden epätasaista kuormitusta ja siten joskus myös helpottaa bruksismia ja sen oireita merkittävästi. Leukakipujen ja narskuttelun taustalla voi kuitenkin olla useita eri syitä, eikä oikomishoito läheskään kaikilla potilailla ratkaise narskutteluongelmia yksin. Jos kasvojen alueen kiputilat johtuvat merkittävästä purentavirheestä, voi oikomishoito tuoda tähän helpotusta.

Konsultaatiossa arvioidaan hampaiden ja purennan tilanne sekä keskustellaan toiveistasi ja eri hoitovaihtoehdoista. Jos jo tiedät haluavasi aloittaa hoidon, saatetaan jo samalla käynnillä ehtiä ottaa valokuvia, röntgenkuvia tai digitaalisia skannauksia hoidon suunnittelua varten.

Alustava arvio voidaan usein tehdä myös etänä videopuhelun välityksellä. Lopullinen hoitosuunnitelma vaatii kuitenkin vastaanottokäynnin ja tarkemmat tutkimukset.

Oikomishoidon hinta riippuu hoidon laajuudesta, kestosta ja käytettävistä menetelmistä. Kevyt esteettinen oikominen on nopeampaa ja edullisempaa kuin vaativien purentaongelmien hoito. Kevyimmät molempien hammaskaarten oikomishoidot alkavat noin 4000 eurosta. Laaja erikoishammaslääkärin toteuttama oikomishoito voi maksaa yli 7000 euroa. Tarkemman kustannusarvion saat konsultaatiokäynnillä.

010 323 3963
toimisto@ehammas.fi

Puheluihin vastataan klinikoidemme vastaanotoista aukioloaikoina.

(Puhelu maksaa 8,35 snt/puh. + 16,69 snt/min, sis. alv.)