Invisalign - Matka tullut päätökseen

By in

Viimeistä blogipostausta viedään ja todellakin voin todeta, että mun oikomishoito on saatu päätökseen. Aloittaessaan tätä prosessia mietin, kuinka jaksaisin kalvoja melkeinpä vuoden pitää.. Pakko kuitenkin myöntää, että niistä oli jopa vaikea luopua kun ne oli tulleet osaksi arkea!

Yli kymmenen vuotta tätä miettineenä päällimmäisinä tunteina on ilo ja ihmetys siitä, kuinka en aikaisemmin ollut lähtenyt hampaitani oikomaan. Hymy saanut kiitosta moneen otteeseen ja moni ystäväni kiinnostui hoidosta myötäni. 🙂

Teille blogia lukeville voisin tähän loppuun tehdä pienen muistilistan siitä mitä kannattaa muistaa ennen hoitoa, sen aikana ja jälkeen:

Aloittaessasi:

-Mieti onko elämänvaiheesti sellainen että voit muotteja todellakin säännöllisesti pitää.Itse olin todella ahkera varsinkin alkuvaiheessa ja poistin ne suustani ainoastaan syömisen ajaksi.Hoito alkoi hyvin ja hampaat lähtivät tämän takia nopeasti kääntymään. Ystävillläni on ollut jostain syystä tilanteita, etteivät he ole voineet muotteja pitää yhtä säännöllisesti ja heidän hoitonsa jatkuu yhä. Joten vinkkinä pidä muotteja juuri niin kuin neuvotaan ja prosessi etenee aikataulussa ja saat hampaistasi suorat hyvinkin nopeassa aikataulussa

-Kysy, kysy, kysy! Jos sinulla on mitään kysyttävää, mielessäsi pyörii hassuiltakin tuntuvia kysymyksiä niin kysy ne hammaslääkäriltäsi alussa. Jottei hoidon aikana tule mitään yllätyksiä. Itse kysyin kaikesta ja sain vastauksen kaikkeen joten hoito ei tuonut sen suurempia mullistuksia elämääni kun oli kaikkeen osannut varatua.

-Maksu. Mietin miten oikomisesi maksat. Itse toivoin että voin maksaa oikomishoitoa sen edetessä ja että viimeinen maksu tehdään oikomisen päättymisen aikoihin. Ebeling hammaslääkärit tarjoavat pidempiäkin maksuaikoja ja sinun on helppo hajauttaa maksamista. Joskus myös elämään saattaa tulla kuluja yllättäen, joten niidenkin ohella hoitoa on mahdollista jatkaa.

-Ota kuvia ennen hoidon aloittamista! Ennen ja jälkeen kuvat ovat huikeat! Olisi pitänyt nappailla enemmänkin kuvia hymyn kanssa ennen hoidon aloittamista.


Oikomishoidon aikana:


-Maltti on valttia.Alussa tuntuu ettei hampaisiin tule mitään muutosta, mutta kun ne lähtevät kääntymään tulee muutos nopeasti. Joten kärsivällisyys palkitaan.

-Pysy oikomisaikataulussa ja noudata hammaslääkärin ohjeita. Mitä pidemmälle hoito menee sitä enemmän hampaat suoristuvat ja sitä helpommin sitä saattaa muottien pitämisestä lipsua. Muista siis pysyä hoitosuunnitelmassa ja välttää poikkeuksia.

-Muista varata seuraava käynnit tarpeeksi ajoissa. Itselläni välillä se unohtui mikä sitten pitkitti hieman hoitovälejä. Joten varaa ajat tarpeeksi ajoissa jotta hoitosi ei pitene sen takia. Hammaslääkäri varaa ajat kanssasi, tärkeintä kuitenkin on löytää aikaa kontrolleille.

-Säästä ensimmäiset muotit itsellesi. Itse laitoin ihan ensimmäiset muotit säästöön ja niihin oli sitten kiva verrata aina hoidon aikana tulevia uusia muotteja ja nähdä miten hampaat ovat lähteneet liikkumaan. Alussa varsinkin hoidon etenemistä ei oikein kuvista nähnyt mutta muoteista pystyi hampaiden liikkumista seuraamaan tarkasti. Se taas toi lisämotivaatiota hoitoon.

Riikka Couture Invisalign Ebeling Hammaslääkärit


Oikomisen loputtua:

-Muista käyttää säännöllisesti muotteja jonka saat yöksi. Ei kannata ottaa riskiä että hampaat saattaisivat kääntyä takaisin.

-Mikäli sinulle tulee reikiä mitä pitää paikata, muista ottaa kyseiset yöllä käytettävät muotit mukaasi jotta ne istuvat hampaiden paikkailunkin jälkeen.

-Moni valkaisee hampaansa oikomisen jälkeen. Itse en tätä tehnyt sillä hampaani ovat itsessään jo kovin valkeat mutta sitä suositellaan suuresti.


Tuossa muistilista mitä itse oikomishoitoni varrella laitoin muistiin ja koen että teille sielä hoitoa mettiville tai aloittaville voisi olla hyvä tietää.
Haluaisin loppuun vielä kiittää Ebeling Hammaslääkäreitä uudesta hymystäni ja hyvästä palvelusta mitä teiltä sain.Kauneus tulee sisältä päin,mutta jos sitä ei uskalla hymyllään tuoda esiin jää elämästä paljon kokematta!

Jokainen on kauniin hymyn arvoinen.

Riikka Couture logo